Author: Kukka

Naisjärjestöjen Keskusliiton uudeksi pääsihteeriksi Terhi Heinilä Naisjärjestöjen Keskusliiton (NJKL) uudeksi pääsihteeriksi on valittu liikuntatieteiden maisteri Terhi Heinilä. Hän aloittaa työssään elokuun lopussa 2014, jolloin nykyinen pääsihteeri Leena Ruusuvuori jää eläkkeelle. Terhi Heinilällä on 20 vuoden kokemus vaikuttamis- ja tasa-arvotyöstä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Naisjärjestöjen Keskusliiton...

Väestöliitto julkaisee äitienpäivän alla murrosikäisten äideille ja isille vanhemmuuspakkauksen. Urpot.fi -tukipakkaus sisältää selviytymisvälineet teini-ikäisen vanhemmuuteen. Sivustolla kerätään vanhemmuudesta kertovia tarinoita ja parhaat tarinat voittavat hyödyllisiä tuotteita sisältävän oikean vanhemmuuspakkauksen. Mihin katosi se yhteistyökykyinen kullannuppu, joka vielä äsken asui kotona? Murrosikäisten vanhemmat ovat ihmeissään, kun...

Naisia on Euroopan unionin väestöstä yli puolet. Vaikka naisten ja miesten tasa-arvo on yksi Euroopan yhdentymisen johtoajatuksia, ovat naiset aliedustettuja Euroopan unionin päätöksenteossa: esimerkiksi Euroopan komission 28 jäsenestä vain kolmasosa on naisia. Naisten aliedustus päätöksenteossa ja EU:n toimielimissä heikentää vakavasti Euroopan unionin demokraattista legitimiteettiä. Nyt on...

Kutsu Suomen Naisyhdistys ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen Aika: Maanantaina 17. päivänä maaliskuuta 2014 alkaen klo 17.00 Paikka: Naisjärjestöjen Keskusliitto, Fredrikinkatu 39, Helsinki Vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen säännöissä mainitut asiat 1§ Vuosikokouksen avaus 2§ Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3§ Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 4§ Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 5§ Todetaan kokouksessa läsnä...

Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksen puheenjohtajan, kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan puhe naistenpäivän juhlassa Forssassa 8.3.2014 MAAILMA OLISI PAREMPI PAIKKA, JOS MIEHET AJATTELISIVAT KUTEN NAISET Maailman suurinta yritystietokantaa hallinnoiva kirjailija-tutkija John Gerzema väittää, että naiselliset johtajaominaisuudet nostavat yritykset ja sen henkilöstön kukoistukseen. Johtaja: jos haluat saavuttaa päämääräsi, unohda kontrolli. Tehokkaita työkaluja ovat...

-- Kukkarahaston palvelukodissa ( Merisotilaantori 1, Katajanokka, Alepan vieressä) pidetään jälleen perinteiset joulumyyjäiset lauantaina 23.11. klo 11-14. Tilaisuus poikkeaa hieman aikaisempien vuosien joulumyyjäisistä, sillä nyt esitellään myös talon toimintaa ja tiloja. Samalla pidetään kuitenkin myös perinteiset myyjäiset, arpajaiset ja kirpputori, joiden tuotto käytetään talon asukkaiden...

Vuoden viimeinen yhteinen tapaamisemme on keskiviikkona 11.12. klo 19.00. Olemme varanneet lippuja Avoimet Ovet- teatterin Vala- näytelmään, joka kertoo runoilija Katri Valan elämästä. Lippujen hinnat ovat 28 e tai eläkeläisiltä 26 e. Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 2.12. joko sähköpostilla lehmusvirta(at)kolumbus.fi tai p. 0500 423...