Arkisto

Ei ole sattumaa, että lokakuun alussa järjestettävän Minna Canth seminaarin aiheena on perheen hyvinvointi. Suomalaisen Naisliiton ja Suomen Naisyhdistyksen yhdessä järjestämän tilaisuuden haluttiin pureutuvan johonkin vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Kohteeksi valittiin suomalainen perhe. Liian monessa perheessä voidaan enemmän kuin huonosti. ”Joskus perheiden arki on tyrmäävää”,...

Ajankohtaista 15.09.2012 Vetoomus naisille asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi puolustamaan naisille elintärkeitä päivähoito-, koulutus- ja terveydenhoitopalveluita. Meillä naisilla on erityisen paljon puolustettavaa syksyn kunnallisvaaleissa. Esimerkiksi kunnalliset päivähoitopalvelut tarjoavat naisille mahdollisuuden käydä työssä, ja monelle ne tarjoavat myös työpaikan. Kuntarakenneuudistus on erittäin suuri haaste kuntapalveluiden tulevaisuudelle. Meidän naisten tuleekin...

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on vedonnut voimakkaasti Afganistanin naisten oikeuksien puolesta Tokiossa meneillään olevassa konferenssissa. Kokouksessa on tarkoitus sopia Afganistanin tukemisesta myös sen jälkeen, kun kansainväliset joukot vetäytyvät maasta. - Mikään maa ei voi saavuttaa rauhaa, vakautta ja talouskasvua, jos puolella sen väestöstä ei ole oikeuksia, Clinton...

Tekeillä olevan Suomen vanhuspalvelulain johdosta Naisjärjestöjen keskusliiton toiminnanjohtaja Leena Ruusuvuori on tarkastellut globaalia tilannetta WHO.n lyhyen raportin merkeissä. Huoltosuhteen muuttuminen haastaa kaikkialla maailmassa. Teknologiasta saamme paljon apuja, ja ikääntyvissä on suurin osa energisiä ja aktiivisia ihmisia, joita ei pitäisi kohdella ongelmana vaan voimavarana. Miesten odotettavissa...

Miesten ja naisten välinen palkkaero kaventunut, mutta lisäponnistuksia tarvitaan "Tuoreen tiedon mukaan naisten ansiot ovat tällä hetkellä keskimäärin 82,6 prosenttia miesten ansioista. Sukupuolten välinen palkkaero on hieman kaventunut edelliseen vuoteen verrattuna. Eteenpäin siis mennään - vaikkakin pieni askelin", totesi tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki tänään Samapalkkafoorumissa Helsingissä. Samapalkkaisuusohjelman...

Julkilausuma: Naistahtoa taloyhtiöihin Suomen Naisyhdistyksen johtokunta päätti kokouksessaan 23.4.2012 antaa taloyhtiöiden tasa-arvoiseen toimintaan liittyvän julkilausuman: NAISTAHTOA TALOYHTIÖIHIN Naisten vaikutusvaltaa lähiyhteisön päätöksenteossa on lisättävä. Taloyhtiöiden hallituksiin tarvitaan lisää naisia tekemään teknistaloudellisten ratkaisujen ohella myös yhteisöllisyyttä tukevia päätöksiä. Asuinyhteisön olosuhteisiin vaikuttaminen on lähes kaikkien ulottuvilla, sillä noin puolet...

Suomen Naisyhdistys ry:n kulttuuriohjelma 2012 Ilmoittautumiset tilaisuuksiin Kukka Lehmusvirralle kolme päivää ennen tilaisuutta, lehmusvirta@kolumbus.fi tai 0500 423 570 Toukokuu Viikolla 21 elokuva Poikani Kevin – tarkempi aika ilmoitetaan vielä erikseen. Paikka: Finnkino, Tennispalatsi Poikani Kevin on Lynne Ramsayn ohjaama emotionaalisesti latautunut...

TIEDOTE 24.4.2012 NAISJÄRJESTÖJEN KESKUSLIITON VUOSIKOKOUS HELSINGISSÄ 21.4.2012 VAATII: HALLITUKSEN KEHYSRIIHEN PÄÄTÖKSISTÄ SEKÄ KUNTARAKENNE- JA PUOLUSTUSVOIMAUUDISTUKSISTA ON TEHTÄVÄ SUKUPUOLIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Naiset ovat ainakin toistaiseksi menettäneet näkyvät asemansa - presidentti, puhemies ja pääministeri- yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Eduskunnan puhemiehistössäkään ei ole tällä hetkellä yhtään naista. Naisten nouseminen ykköspaikoille on vaatinut...