Nuori nainen politiikassa on edelleenkin harvinaisuus. Kun talous on kriisissä ja kovat arvot jylläävät päätöksenteossa, vaatii kanttia nostaa keskusteluun arkipäivän asioita: lähiruuan käyttämistä, nuorten kuulemisryhmän perustamista tai kierrätyksen monipuolistamista. Voimaa antaa s[...]
Archive for toukokuu, 2011
Euroopan neuvoston toimii naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi
Euroopan neuvosto valvoo ihmisoikeuksien ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Neuvoston viimeisin aikaansaannos on kansainvälinen yleissopimus, jonka pyrkimyksenä on ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja tarjota kansallisille hallituksille keino naisiin kohdistuvaan väkivalt[...]
Viikonnainen 20
Nautin suunnattomasti toiminnasta ja touhuamisesta mutta sen vastapainoksi tunnen itseni onnelliseksi saadessani nauttia luonnon kauneudesta, kiireettömästä olemisesta, vuodenaikojen vaihtelusta ja ihmisten läsnäolosta elämässäni. Naisten osat eri kulttuureissa eroavat suuresti toisistaan[...]
Äitienpäivä
Tänään, toukokuun toisena sunnuntaina, vietetään Äitienpäivää. Äitejä juhlittiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1918 ja aluksi päivää vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina. Nykyinen käytäntö vakiintui vuonna 1927. Suomen äidit saavat kiittää juhlapäivästään kansak[...]
Naisten perusoikeudet arabimaailman kuohunnassa – menetetty mahdollisuus?
Naiset ovat olleet näkyvästi mukana Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän demokratisoitumiskuohunnassa. Esimerkiksi Tahrir-aukiolla monet naiset kokivat ensimmäistä kertaa elämässään olevansa arvokkaita sukupuolestaan ja yhteiskuntaluokastaan riippumatta. Onko kyseessä kuitenkin vain kupla, vai on[...]