Author: Minna

Tänä vuonna ensimmäinen Viikonnaisemme on Armi Hirvonen. Minusta elämän ilot koostuvat pienistä asioista. Tärkeitä ja voimaa antavia asioita ovat jo aikuiset lapseni, aviomies, ystävät sekä musiikki. Myös eläimet ja niiden hyvinvointi ovat lähellä sydäntäni. Perheeseemme kuuluukin karjalankarhukoira Lumo. Liikun mielelläni luonnossa, lumikenkäkävely tai hiihtolenkki kauniissa pakkassäässä tuo...

Arjesta irrottautuminen ja rentoutuminen käy itseltäni helpoiten ulkoilmassa luonnon ääressä. Jo lyhyt siirtymä kaupungista metsään virkistää mieltä ja kehoa, ja joskus pelkkä maastoretkien suunnittelu antaa lisäenergiaa arkeen. Erästelyn lisäksi rentoudun musiikin parissa kuuntelijana ja soittajana, ja myös liikunta kuuluu jokapäiväisiin harrastuksiin. Mieluinen työpaikka luo pohjan arjen...

Joulupukilla on tähän aikaan vuodesta kysyntää ja lapset odottelevatkin häntä jo malttamattomina käymään. Joulupukista ja hänen historiastaan löytyy runsaasti tarinoita, mutta vähemmälle huomiolle kaiken hyörinänä keskellä jää Joulumuori. Joulun kunniaksi päätinkin nostaa valokeilaan Joulumuorin ja selvittää mitä hänestä tiedetään. Joulumuorin kerrotaan olevan helposti lähestyttävä ja aina...

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta säädettiin vuonna 1986 ja voimaan se tuli vuotta myöhemmin. Lain säätämisen taustalla ovat olleet kansainvälinen yhteistyö ja kansainväliset sopimukset. Etenkin vuonna 1980 YK:ssa hyväksytty naisten kaikkinaisen syrjinnän kieltävä yleissopimus oli ratkaisevassa roolissa tasa-arvolain säätämisessä, sillä sopimusta ei olisi voitu...

Kirjailija Kishwar Desai nostaa esiin kirjassaan Pimeyden lapset Intian yhteiskunnassa yleisen, mutta laajemmin vaietun, ongelman tyttölasten uhatusta asemasta. Tyttöjen asemaa uhkaa köyhyys, vähäinen koulutus, poikien suurempi arvostus, vallitsevat asenteet sekä väärinymmärretty perhesuunnittelu. Tyttöjen katsotaan aiheuttavan perheille vain kuluja, sillä tytöstä on esimerkiksi maksettava myötäjäiset. Poikien...

Lokakuun lopussa valmistui ensimmäinen valtioneuvoston tekemä tasa-arvoselonteko, joka kattaa hallitusten tasa-arvopolitiikan 1990-luvun loppupuolelta alkaen. Arviointi koskee tasa-arvopolitiikan tavoitteita, toimenpiteitä ja toimenpiteiden vaikuttavuutta. Selonteon lähtökohtana ovat olleet hallitusohjelmien sukupuolten tasa- arvoa koskevat tavoitteet sekä hallituksen tasa-arvo-ohjelmat. Selonteon pääteemat ovat päätöksenteko, koulutus ja tutkimus, työelämä, työ- ja...

Suomen Naisyhdistys ry vieraili Marttaliitossa keskiviikkona 27.10.  Illan emäntinä toimivat toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä ja kehittämispäällikkö Teija Jerkku. Illan aloitti Teija Jerkku esittelemällä meille Vähänkö hyvää! – kampanjaa, joka liittyy Marttojen kotitalousneuvonnan teemana tänä vuonna olleeseen eettiseen kuluttamiseen. Kampanjan avulla on haluttu herätellä Marttoja huomaamaan, että...

Naisten valmiusliitto ry tarjoaa naisille mahdollisuuden osallistua maanpuolustukseen sekä kehittää valmiustaitoja, joita tarvitaan sekä arjessa että poikkeustilanteissa. Herättämällä naiset huomamaan arjen turvallisuuden merkityksen ja kehittämällä naisten turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia edistetään samalla suomalaisten perheiden ja yhteiskunnan varautumiskykyä. Naisilta löytyy koulutuksen ja elämänkokemuksen myötä monenlaista osaamista...

Seminaarin tarkoituksena oli selvittää miten sukupuolten välistä tasa-arvoa voidaan edistää julkisessa suunnittelussa, toiminnassa ja päätöksenteossa, tuoda esiin tasa-arvotyön haasteita sekä esitellä käytännön kokemuksia, joita on saatu sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta Suomessa ja Saksassa. Seminaarin järjestäjinä toimivat KoulutusAvain Oy ja WoM Oy yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön koordinoiman Sukupuolten...

[caption id="attachment_147" align="alignnone" width="300" caption="Osaaika-töitä tarvitaan lisää"][/caption]  Määräaikainen työsuhde on käsite, johon jokainen meistä törmää lähes päivittäin lukiessaan lehtiä, katsoessaan tv:tä tai selaillessaan työpaikkailmoituksia. Määräaikaisten työsuhteiden määrä alkoi kasvaa Suomessa 1990-luvulla ja tällä hetkellä Suomi on yksi niistä EU-maista, joissa määräaikaisia työsuhteita käytetään eniten. Vuonna 2009...