Pelastakaa Lapset ry:n raportti: Suomi on maailman paras maa olla äiti

Pelastakaa Lapset ry:n raportti: Suomi on maailman paras maa olla äiti

7.5.2013

Järjestyksessä 14. Maailman äitien tila -raportti tarkastelee lasten eloonjäämistä heti syntymän jälkeen.

Suomessa äitien ja lasten kuolleisuus on maailman alhaisimpia. Kuvan kolmeviikkoinen tyttö painoi Helsingin Kätilöopistolla syntyessään vain 1170 grammaa. ”Olemme olleet hyvin kiitollisia kaikesta tuesta ja hoidosta, jota olemme saaneet”, äiti toteaa.
Maailman äitien tila 2013 -raportin mukaan Suomi on maailman paras maa olla äiti ja Kongon demokraattinen tasavalta rankin paikka olla äiti.
Pohjoismaat kahmivat ykkössijat, kun taas kymmenen alinta sijoitusta menivät ensimmäistä kertaa yksinomaan Saharan eteläpuolisen Afrikan maille.

Raporttiin sisältyvä Äitien indeksi asettaa 176 maata järjestykseen sen mukaan, miten ne ovat onnistuneet ja epäonnistuneet äitien tukemisessa. Indeksissä arvioidaan äitien hyvinvointia käyttäen mittareina tytön tai naisen riskiä kuolla raskauteen tai synnytykseen liittyviin syihin, alle 5-vuotiaiden lasten kuolleisuutta, lasten koulutustasoa, maan tulotasoa ja naisten poliittista asemaa. Suomessa tilanne on erinomainen kaikilla näillä kriteereillä mitattuna.

Erot kehittyvien ja kehittyneiden maiden välillä ovat huomattavat. Kongon demokraattisessa tasavallassa tytön tai naisen riski kuolla raskauteen tai synnytykseen liittyviin syihin on yksi 30:stä, kun Suomessa riski on yksi 12 200:sta. Kongon demokraattisessa tasavallassa lapset käyvät koulua keskimäärin kahdeksan ja puoli vuotta, kun taas kärkisijan Suomessa lasten koulutuksen voi odottaa kestävän lähes 17 vuotta.

Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta sanoo: ”Investoimalla äiteihin ja lapsiin maat panostavat tulevaan hyvinvointiin. Jos naiset ovat koulutettuja ja mukana politiikassa, ja jos sekä äideille että lapsille on tarjolla laadukasta terveydenhuoltoa, he selviytyvät ja menestyvät todennäköisesti paremmin. Tämä taas edesauttaa koko yhteiskunnan menestystä. Merkittävistä edistysaskelista huolimatta on vielä paljon tehtävää, jotta miljoonien köyhimpien äitien ja vastasyntyneiden elämä voidaan pelastaa.”

Raporttiin sisältyvä Synnyinpäivän riski -indeksi vertailee vauvojen kuolleisuutta heidän ensimmäisen elinpäivänsä aikana 186 maassa. Vuosittain miljoona vauvaa kuolee synnyinpäivänään, eli kaksi vauvaa kuolee joka minuutti. Ensimmäinen elinpäivä onkin ihmisen vaarallisin päivä, lähes jokaisessa maailman maassa. Tämä huolimatta siitä, että on olemassa huokeita keinoja estää vastasyntyneiden kuolemia.

Syntyminen Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan on selvästi kaikkein vaarallisinta, sillä siellä vastasyntyneiden kuolemat ovat jopa lisääntyneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vauva kuolee seitsemän kertaa todennäköisemmin ensimmäisenä elinpäivänään kuin teollistuneissa maissa. Raportin mukaan riskit ovat suurimmat Somaliassa, jossa vauva kuolee ensimmäisenä elinpäivänään 40 kertaa todennäköisemmin kuin Luxemburgissa, joka on syntymän kannalta turvallisin maa.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vauvojen korkeaan kuolleisuuteen vaikuttaa äitien huono terveys, sillä heistä 10–20 prosenttia on alipainoisia. Kuolleisuuteen vaikuttaa myös se, että äidit ovat usein nuoria, jolloin heidän kehonsa ei ole vielä valmis synnyttämään. Muihin tekijöihin lukeutuvat ehkäisyn vähäinen käyttö, heikko terveydenhuolto raskauden aikana sekä suuri pula terveystyöntekijöistä.

Aasian maista Bangladesh ja Nepal ovat onnistuneet merkittävästi vähentämään vastasyntyneiden kuolleisuutta, mutta muissa maissa, kuten Intiassa, Afganistanissa ja Pakistanissa, lapsiavioliitot ja äitien huono ravitsemus pitävät alueen vastasyntyneiden kuolleisuusluvut sitkeästi korkeina.

Maailman äitien tila -raportissa esitellään neljä keinoa, joilla voidaan pelastaa henkiä kaikkialla maailmassa:
1. Ennenaikaisissa synnytyksissä äidille annettavalla kortikosteroidihoidolla voidaan ehkäistä vauvan hengitysongelmia, jotka voivat johtaa kuolemaan.
2. Asianmukaisella elvytyksellä pelastetaan vauvoja, jotka eivät hengitä syntyessään.
3. Napanuoran puhdistus klooriheksidiinillä estää napanuoran tulehduksia.
4. Pistettävillä antibiooteilla voidaan hoitaa vastasyntyneiden verenmyrkytyksiä ja keuhkokuumetta.

Pelastakaa Lapset kutsuu maailman johtajia:

• vahvistamaan terveydenhuoltojärjestelmiä, jotta äidit saavat entistä useammin apua ammattitaitoiselta kätilöltä. Kätilöt voivat pelastaa äitejä ja lapsia. On lisättävä rahoitusta äitien, vastasyntyneiden ja lasten terveydenhuolto-ohjelmiin sekä resursseja terveydenhuollon ammattilaisille ja yhteisöissä toimiville terveystyöntekijöille.

• taistelemaan vastasyntyneiden kuolleisuuden taustalla olevia syitä vastaan, erityisesti sukupuolten epätasa-arvoa ja aliravitsemusta. Kun äitejä autetaan ja heistä tulee vahvoja ja tasapainoisia niin fyysisesti, taloudellisesti kuin yhteiskunnallisestikin, vahvistuvat heidän lapsensakin. Näin myös lapset selviävät ja menestyvät todennäköisemmin.

• panostamaan huokeisiin ratkaisuihin, jotka voivat vähentää huomattavasti vastasyntyneiden kuolleisuutta. Asianmukainen napanuoran hoito ja vastasyntyneiden oikea lääkitseminen antibiooteilla voi estää ja hoitaa yksinkertaisia, mutta tappavia infektioita. Äitejä pitäisi kannustaa täysimetykseen sekä ihokontaktiin vauvan kanssa (ns. kenguruhoito). Keinot ovat hyvin edullisia, ja ne voivat pelastaa satojentuhansien vauvojen hengen joka vuosi. Lisäksi kätilöitä pitäisi kouluttaa, ja heille tulisi tarjota asianmukaiset välineet ja tukea.

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.

Save the Children International
Keräyslupa 2020/2011/2460
Oikeudelliset huomautukset

© Copyright 2013 Pelastakaa Lapset ry
Valokuva: Eeva Johansson

.

.