RSS

Lotta-valokuvanäyttely Sanomatalossa 9.-19.9.2017

Johanna ja Lotta-juliste sJohanna Karen Lotta-valokuvanäyttely avattiin 9.9. klo 12 Sanomatalossa.Suomi100-hankkeessa mukana oleva Johanna Karen valokuvanäyttelyn pääosassa ovat sotiemme lotat, jotka lähimmäisenrakkaudellaan ja työllään tekivät suuria tekoja itsenäisyytemme eteen. Kuvien lisäksi mukana on myös lottien omakohtaisia tarinoita. Suomen tasavallan presidentin puoliso, rouva Jenni Haukio, on hankkeen suojelija. Näyttely on esillä Sanomatalon käytävägalleriassa 19.9. saakka.

Suomen Naisyhdistys on yksi näyttelyn sponsoreista ja avajaisissa 9.9. oli mukana pj Kukka Lehmusvirta sekä hallituksen jäsenet Päivi Kuokkanen, Mervi Rantanen ja Seija Sihvola mukaan lukien kunniavieraanamme Seijan äiti Hilkka,94v, sodanaikainen Lotta. Salem Brass kapellimestarinaan Tapani Sopanen loi tunnelmaa heti Sanomataloon saapuessamme Finlandia-hymnin sävelin. Näyttelyn avasi Maamme-yhteislaulun jälkeen puolustusministeri Jussii Niinistö. Oona Karen ja Jukka Leppilammen koskettavan lauluesityksen Täällä Pohjantähden alla jälkeen ministeri Elisabeth Rehn esitti tervehdyksensä. Ritva Oksanen niin ikään kosketti laulullaan Kuule minun ääneni ja lausunnallaan Tulkaa kaikki ( sanat Aino Suhola). Nuori Joonatan Niemi lauloi raikkaalla kompilla Sotapoika-laulun – tulevaa hittiainesta? Espoon Mieslaulajilla täydennetty Veteraanikuoro päätti näyttelyn avajaistilaisuuden Veteraanin iltahuudolla, mikä liikutti suuresti yleisöä: iso kiitos itsenäisyytemme puolustajlle! Kiitos,Johanna, aivan uskomattoman hienosta avajaisjärjestelyistä ja valokuvanäyttelystä.Toivottavasti näyttelysi saavuttaa laajan yleisön myös Sanomatalon näyttelyn jälkeen.

Näyttely on esillä Sanomatalon käytävägalleriassa 9.-19.9.2017


Comments are closed.