135v-juhla 8.3.2019

Maamme vanhin naisasiayhdistys, Suomen Naisyhdistys ry vietti 135-vuotisjuhlaansa perjantaina 8. päivänä maaliskuuta 2019 klo 18.00 juhlasali G18:ssa, Yrjönkatu 18, 00120 Helsinki.

Ohjelma
Tervetuloa, Heli Kuusipalo, varapuheenjohtaja
Juhlapuhe, Terhi Heinilä, pääsihteeri, NJKL
Äitini on naisasianainen – kokemusasiantuntijan puheenvuoro, Lauri Lehmusvirta, puheenjohtajan poika
Musiikkia ja Buffet-illallinen
Kansalaisjärjestöt, naiset ja sota, Aura Korppi-Tommola, professori
Kaikki tunteet sallittuja, mutta ravistaa ei saa, Erja Räty, geronomi
Viestin voimalla, Seija Sihvola, FT
Päätössanat, Kukka Lehmusvirta, puheenjohtaja
Illan juonsi Ilari Kohtamäki, musiikista flyygelillä vastasi HP Siikasaari

JUHLAPUHE:
Suomen Naisyhdistys 135 vuotta 8.3.2019
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Terhi Heinilä
pääsihteeri

Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja Kukka Lehmusvirta,
hallituksen jäsenet,
hyvät juhlavieraat,

”Naisen työala tulevaisuudessa on laaja, hänen tehtävänsä tärkeä. Mitä vuosisadat, vuosituhannet ovat rikkoneet ja laiminlyöneet, se kaikki tulee hänen korjata ja parantaa.”

Näin kirjoitti Suomen Naisyhdistyksen Kuopion osaston ensimmäinen sihteeri, toimittaja ja kirjailija Minna Canth. Suomen Naisyhdistyksen toiminta oli aloitettu Helsingissä vuonna 1884 nimellä ”Yhdistys naisen aseman parantamiseksi”. Miten toiminnan tavoitetta olisi voinut tuon selvemmin sanoakaan!

Minulla on ilo onnitella Naisjärjestöjen Keskusliiton puolesta 135-vuotiasta Suomen Naisyhdistystä ja toivottaa teille kaikille erinomaista kansainvälistä naistenpäivää. Lämpimät onnittelumme merkityksellisestä työstänne naisten oikeuksien puolesta ja saavutuksista sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi. Tunnen suurta nöyryyttä ja kunnioitusta ajatellen kaikkia näiden vuosien naisia ja kaikkia teitä, jotka olette naisille tärkeisiin asioihin sitoutuneet ja tehneet uskomattoman pitkäjänteistä työtä. Samalla meille tärkeäksi kokemamme naisten asian puolesta toimiminen on varmasti tuonut kaikille meille inspiraatiota ja merkitystä elämään.

Järjestöjemme suhde on ollut kautta aikojen tiivis. Kun Naisjärjestöjen Keskusliitto, tuolloin nimeltään Suomen Naisten Kansallisliitto, vuonna 1911 perustettiin, oli Suomen Naisyhdistys ensimmäinen keskusliiton jäsenjärjestö. Keskusliiton ensimmäinen puheenjohtaja oli myös Suomen Naisyhdistyksen puheenjohtaja Aleksandra Gripenberg. Lämmin kiitos Suomen Naisyhdistykselle tästä edelleen jatkuvasta hyvästä yhteistyöstä.

”Kun naiset ovat suljetut riveistä pois, on silloin toinen puoli ihmiskuntaa lamassa, ja luonnollisesti toinenkin puoli semmoisesta epäsuhtaisesta tilasta kärsii.”

Vain vuosi perustamisen jälkeen vuonna 1885 Suomen Naisyhdistykselle laadittiin moderni ohjelma, jonka tavoitteet olivat 1900-luvun suffragettien ja nykyajan feminisminkin mittarilla tarkasteltuina rohkeita ja huippuluokkaa. Suomen Naisyhdistys vaati naisille oikeutta akateemiseen ja ammattikoulutukseen, samaa palkkaa samasta työstä – jos on samat tiedot ja sama taito, naisten perintöoikeutta ja alaikäisten avioliiton kieltämisestä. Avioero haluttiin mahdolliseksi, myös pahoinpitelyn ja suuren juoppouden perusteella ja tietenkin vaadittiin naisille äänioikeutta. Näistä tavoitteista voimme edelleenkin olla suuresti ylpeitä!

Suomen Naisyhdistyksen tavoitteet osuivat silmiimme, kun valmistauduimme Naisjärjestöjen Keskusliitossa tuleviin kevään 2019 eduskuntavaaleihin. Suomen Naisyhdistyksen tuolloin asettama toive äänioikeudesta toteutui parissakymmenessä vuodessa. Naiset ovat myös saaneet oikeuden kouluttautua ja tehdä työtä vailla miehen holhousta. Hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu. Mutta totta, työtä on edelleen tehtäväksi, sillä osa vuonna 1885 asetetuista tavoitteista odottaa edelleen toteuttamistaan.

Tasa-arvo on viime vuosina ottanut Suomessa takapakkia. Suomi on joulukuussa 2018 julkistetun Maailman talousfoorumin (WEF) tasa-arvoindeksin sijoituksissa pudonnut mitalisijoilta neljänneksi Islannin, Norjan ja Ruotsin taakse. Euroopan tasa-arvoinstituutti EIGE:n mukaan Suomi on yksi harvoista EU-maista, joissa taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan tasa-arvo on taantunut.

Naisjärjestöjen Keskusliitto ja sen 60 jäsenjärjestöä, ovat laatineet ja hyväksyneet yksimielisesti hallitusohjelmatavoitteet vuosille 2019-2023 Naiset vapaiksi – Tasa-arvo vaatii tekoja. Vaadimme tasa-arvon takapakin pysäyttämistä ja konkreettisia tekoja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta!

Nyt on meneillään vaikuttamisen supervuosi. Suomen Euroopan neuvoston puheenjohtajuus on parhaillaan käynnissä, tulossa eduskuntavaalit, Euroopan parlamentin vaalit ja Suomen EU-puheenjohtajuus. Haluamme vaikuttaa tulevaan hallitusohjelmaan #naisetvapaiksi-tavoitteiden mukaisesti ja pidämme tärkeänä, että tuleva hallitus laatii viipymättä kunnianhimoisen tasa-arvo-ohjelman.

On välttämätöntä, että naisten asema ja sukupuolten tasa-arvo ovat esillä näkyvästi tulevissa eduskuntavaaleissa ja niitä edeltävissä keskusteluissa. Me naisjärjestöissä ja järjestöissämme toimivat 400 000 jäsentä vaadimme tasa-arvotekoja. Vaadimme päätöksiä ja asiantuntevaa keskustelua sukupuolten tasa-arvon edistämisestä Suomessa tulevan neljän vuoden aikana. Haluamme, että kaikilla äänestäjillä on riittävästi tietoa eri puolueiden tarjoamista vaihtoehdoista sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi.
Suomi on monissa kansainvälisissä sopimuksissa sitoutunut sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistämiseen muiden Pohjoismaiden esimerkin ja yleisen pohjoismaisen tasa-arvokehityksen mukaisesti. Jotta muiden Pohjoismaiden tasolle päästään, tasa-arvon toteutuminen vaatii Suomessa seuraavia tekoja:
– tulevaan hallitukseen on nimettävä puolet naisia ministereiksi, myös hallituksen avainpaikoille ml. pääministeri, ulkoministeri ja valtiovarainministeri.

Suomessa nainen on toiminut pääministerinä vähän yli vuoden ajan, mies 100 vuoden ajan; ulkoministerinä 5 vuoden ajan, mies 95 vuoden ajan.

– Edelleen tavoitteena on Suomen Naisyhdistyksen vuonna 1885 tavoitteissan linjaama samapalkkaisuus. Naisjärjestöjen Keskusliitto esittää, että Suomeen on säädettävä Islannin mallin mukainen samapalkkalaki.

– Perhevapaat on uudistettava tasa-arvoisen vanhemmuuden ja työllisyyden edistämiseksi.

– Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen suurin ihmisoikeusloukkaus. Joka kolmas nainen joutuu lähisuhteessa väkivallan uhriksi. Toimet naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi ja poistamiseksi ovat riittämättömiä. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, nk. Istanbulin sopimus on toimeenpantava täysimääräisesti.

– Suostumus on lisättävä rikoslakiin raiskauksen tunnusmerkiksi. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava.

– Seksuaaliselle häirinnälle työpaikoilla on saatava nollatoleranssi. Esimerkiksi joka neljäs nuori korkeakoulutettu nainen on kokenut seksuaalista häirintää töissä.

– Suomen on sitouduttava kaikilla tasoilla seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien eteenpäin viemiseen kansallisesti, Euroopan unionissa ja globaalisti.

On huomattava, että eduskunta hyväksyi vasta pari viikkoa sitten Suomen Naisyhdistyksen 134 vuotta sitten esittämän vaatimuksen ja Naisjärjestöjen Keskusliiton pitkään ajaman alaikäisten avioliittojen kieltämisen. Tähän saakka vuosittain yli 10 tyttöä on saanut aiemmin Tasavallan Presidentiltä, viime vuosina oikeusministeriöltä erivapauden avioitua alle 18-vuotiaina. Vaikka olemme vaatineet kansainvälisesti lapsiavioliittojen kieltämistä, emme olleet ennen viime viikkoja tähän itse puuttuneet. Naisjärjestöjen ajama pakkoavioliittojen mitätöiminen jätettiin kuitenkin lakimuutoksesta edelleen pois.

Naisten terveys on olennainen osa ihmisoikeuksia eivätkä voi täysin toteutua ilman riittäviä terveyspalveluita. Maamme vanhustenhoidon tila on karu. Hoidossa olevista vanhuksista valtaosa on ikääntyneitä naisia. Hoitajista, jotka ovat joutuneet kohtuuttoman työtaakan alle ja kantamaan mahdottomalta tuntuvan vastuun valtaosa on naisia. Naisten sosiaali- ja terveyspalveluille on turvattava riittävät resurssit. Ikääntyvät naiset tarvitsevat inhimillistä kohtelua ja hyvää hoivaa. Hoitohenkilöstö tarvitsee riittävät resurssit, tukipalvelut ja koulutusta. Kaikille yhdenvertaisesti on turvattava ihmisarvo ja ihmisoikeudet.

Suomen Naisyhdistys perustettiin yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten esikuvien mukaisesti.

Tällä hetkellä kansainvälinen kehitys naisten oikeuksien suhteen on monella tapaa huolestuttavaa. Presidentti Trump on mm. sanonut, että Yhdysvalloissa abortin ottaneita naisia tulisi rangaista, ehdottanut muutosta Title X:een, joka voisi estää lain perusteella rahoitusta saavia lääkäreitä ohjaamasta naisia aborttiklinikoille.

Toukokuussa 2017 voimaan tuli nk. Global Gag Rule -asetuksen, joka leikkaa rahoitusta kansainvälisistä perhesuunnittelu- ja lisääntymisterveysohjelmista. Samoin presidentti Trump poisti ohjeistuksen siitä, miten college’ssa ja yliopistoissa tulee puuttua seksuaaliseen väkivaltaan kampuksilla.
Naisia halveksiva retoriikka on varmasti osaltaan vaikuttanut naisiin kohdistuvan vihapuheen lisääntymiseen. Viharikokset ovat tutkitusti lisääntyneet Yhdysvalloissa lähes viidenneksen vuonna 2017.
On myös huomattava, että Venäjällä naiset jätettiin kotona tapahtuvan väkivallan armoille, kun perheväkivalta poistettiin rikoslaista vuonna 2017. Jos luita ei väkivallassa rikkoudu eikä väkivallan voida todistaa kestäneen yli vuoden ajan, ei vankilatuomiota tule. Jos oikeus on uhrin puolella, voi tekijä saada sakkotuomion, mutta tätä tapahtuu vain harvoin.

Konservatiiviset arvot ovat nousseet Euroopassa. Erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia vastustavat ryhmät ovat kasvattaneet voimiaan. Esimerkiksi Agenda Europe -liike on vahvistunut EU:n sisällä. Liikkeen tavoitteena on “palauttaa luonnollinen järjestys Eurooppaan”, eli kieltää mm. aborttioikeus, vähemmistöjen oikeudet, avioero, ehkäisy ja seksuaalikasvatus. Vastaavia liikkeitä on Euroopassa lähes 500.
Kaikki tämä on saanut aikaan laajan naisten vastaliikkeen, sen, että naiset lähtivät kaduille ympäri maailmaa. Pelkästään Yhdysvalloissa naisten marsseihin 2017 osallistui 5 miljoonaa ihmistä. Yhdysvaltojen kongressivaaleissa marraskuussa 2018 ehdolla oli ennätysmäärä naisia ja erityistä oli vaalissa läpi menneiden naisten moninaisuus: edustajainhuoneeseen valittiin ensimmäisen alkuperäisväestöön kuuluvat naiset, ensimmäiset musliminaiset, ensimmäinen pakolaisnainen ja ensimmäiset alle kolmekymppiset naiset.

Parina viime vuonna on keskusteltu naisten oikeuksista enemmän kuin koskaan. Seksuaalista häirintää ja väkivaltaa vastustavan, globaaliksi vallankumoukseksi kuvatun #metoo -kampanjan vaikutukset näkyvät ympäri maailman. Seksuaalisen häirinnän laajuus ja vaikutukset ovat olleet uskomattoman suuret. Suomessakin seksuaalista häirintää on selvitetty laajasti aina mm. eduskuntaa, ulkoministeriötä, puolustusvoimia, kouluja, kulttuuri- ja urheiluelämää myöten.

Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys. Naisten oikeudet, naisten ihmisoikeudet ovat kuten vuonna 1884 edelleen kansainvälisesti kiinnostavia ja tunteita herättäviä. Maailma on muuttunut globaaliksi.

Osallistumme ensi viikolla Suomen delegaation ja naisjärjestötoimijoiden kanssa YK:n naisten asema -toimikunnan 63. istuntoon YK:n päämajassa New Yorkissa. Kokoukseen osallistuu 8000 naista ympäri maailmaa. Vaikka haasteita on, nämä naiset eivät vaikene.

Te ihanat ja upeat naiset,
Hyvä juhlaväki,

Tänään meillä on aihetta juhlia jo tehtyä työtä ja Suomen Naisyhdistyksen merkittävää panosta naisasian ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Olemme saaneet tehdä tasa-arvotyötä Naisyhdistyksen rinnalla, ja katsomme nyt toiveikkaina kohti seuraavia yhteistyön vuosikymmeniä. Jatkakaamme periksi antamatta työtä naisten oikeuksien täysimääräiseksi toteutumiseksi. Toimitaan yhdessä naisjärjestöissä yhteisten tavoitteiden puolesta!

”Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu.”
…….

Äitini on naisasianainen – kokemusasiantuntijan puheenvuoro, Lauri Lehmusvirta, puheenjohtajan poika

Hyvät naiset ja herrat! On iloni päästä puhumaan teille Naisyhdistyksen 135-vuotisjuhlan teemalla. Minua pyydettiin jakamaan kokemuksiani näin naisasiaintuntijanaisen perheenjäsenenä ja kuinka se on vaikuttanut elämääni.
En muistaisi, että lapsena olisimme hirveästi käsitelleet sukupuolitasa-arvoa tai naisen asemaa. Meidän lasten ollessa pieniä äiti oli pääosin kotona, mutta aina jotenkin tuntui, että hänellä olisi enemmänkin annettavaa maailmalle. Tänä päivänäkään isäni ei erota pesukonetta rumpukuivaajasta, mutta hoitaa kyllä ruokaostokset ja shoppailee suvereenisti joka torstai-ilta Ala-Tikkurilan Lidlissä, sillä äiti on iltaisin joko menossa tai tulossa kokouksista tai muista naisjärjestöriennoista maailmaa parantamassa.
Vuonna 2006, minun ollessani lukioikäinen, hän liittyi ensimmäiseen naisjärjestöön. En nyt täysin muista mikä se näistä oli. Jotenkin tuntui, että näitä naisjärjestöjä on niin monia. Mutta taisi olla tämä Suomen Naisyhdistys. Meni monta vuotta, että aloin edes hieman ymmärtämään mitä eroa on naisyhdistyksellä, naisliitolla, soroptimisteilla ja liike- ja virkanaisilla. Sitten on vielä BPW, joka on varmaan sama kuin tuo viimeinen, mutta englanniksi.
On ollut ilo huomata, että äiti löysi intohimonsa uudesta harrastuksesta naisjärjestöissä. Vieväthän ne paljon aikaa, mutta joskus harrastukset vievät aikaa. Etenkin jos on puheenjohtajana kolmessa järjestössä. Salatut Elämät tai Kauniit ja Rohkeat ovat menneet ihan ohi, kun Äiti Rillit huurussa kirjoittelee jäsenkirjeitä metrin päässä TV:stä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun sukulaisia on pakotettu… tai siis pyydetty osallistumaan naistoimintaan. Kymmenisen vuotta sitten serkkuni Astrid ja Martha olivat soittamassa selloa yhdistyksen 125v juhlissa. Äitinihän on kymmenen tytön täti, joten reservissä on vielä kahdeksan muuta esiintyjää tuleviin tilaisuuksiin. Kuitenkin, tilaisuus oli lumoava kahden nuoren naisenalun sellosoolojen ja duettojen lomassa. Kunnes sen aikainen puheenjohtaja pelkäsi aikataulun ylittyvän minuutilla, joten Forssasta asti tulleiden sellosoolojen piti päätyä kesken kaiken. Tämähän ei kuitenkaan hidastanut tämän parivaljakon tahtia tulevaisuudessa. Astrid juoksee nykyään SM-tasolla yleisurheilua ja triathlonia ja miettii minkä viidestä saamastaan stipendistä Amerikassa ottaa vastaan. Martha on taas virassa oleva lääkäri ja soittaa edelleen selloa lääkärien orkesterissa. Minuutin leikkaaminen selloesitystä ei ainakaan pilannut heidän elämäänsä.
Naisjärjestötoiminta on myös ollut erittäin kansainvälistä. Äiti on useaan kertaan pyörinyt Euroopassa. Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Etelä-Koreassa ja pari kertaa New Yorkissa. Etelä-Helsingin jatke, Eesti, mukaan lukien. Tänäänkin täällä on läsnä äitini naisjärjestöystäviä Virosta. Äitini on sitten keksinyt raahata isääni mukaan kaikkiin näihin paikkoihin. Latvian Riikan tapahtumaan jälkeen sinne lähdettiin lomalle ja vuokrattiin oikein suomalaiset kansallispuvut, joissa he esiintyivät kaduilla. Italian Sorrentossa Euroopan BPW:n kongressi oli niin hieno tapahtuma, että sinne oli pakko päästä myös lomalle. Isäni Jukka Lehmusvirta raahattiin henkivartijaksi reissulle. Lomamatka Sorrentossa meni mahtavasti. Luottokorttilasku ei ollut ainoa huoli, sillä isä meinasi saada lämpöhalvauksen Italian kuumuudessa. Mies on kuitenkin vielä hengissä, eikä onneksi joutunut naisjärjestötoiminnan sivu-uhriksi.
Itsekin olen päätynyt mukaan parille kansainväliselle reissulle. Puolisoni kanssa osallistuimme Eestin BPW:n hattujuhlaan muutama vuosi sitten. Tässä joka vuonna järjestettävässä juhlassa kerättiin silloin rahaa synnytystuolien hankkimista varten Viron sairaaloihin. Synnytystuolin keksijä on muuten suomalainen kätilö Eija Pessinen. Meillä ei ole vielä lapsia, mutta jos näin onnellisesti joskus kävisi, lähtisimme varmaan Viroon synnyttämään ja kokeilemaa synnytystuolia, jonka hankintaan olemme osallistuneet. Pääsin myös osallistumaan BPW:n maailmankokoukseen Etelä-Korean Jejun saarella, johon osallistui 1000 naista. Mikäs siinä, osallistuin puheisiin ja työpajoihin liittyen naisten asemaan maailmanlaajuisesti sekä pääsin näkemään kansainvälisen tapahtuman toteutusta.
Reissu ei tietenkään jäänyt siihen. Saimme ystäväni kautta järjestettyä audienssin Etelä-Korean Suomen suurlähettilään kanssa ja pääsimme keskustelemaan naisten asemasta Etelä-Koreassa suomalaisesta perspektiivistä. Vierailimme myös yhdessä Korean vanhimmista naisten yliopistoista tutustumassa, kuinka naisten korkeakoulutus on edistynyt heidän maassaan ja kulttuurissaan.
Tässä reilun kymmenen vuoden aikana onkin syntynyt hyvät kansainväliset verkostot naisten hyvinvoinnin yhdistämiseen. Omaan elämääni tämä on myös tuonut ymmärrystä naistoiminnan edistämisestä. Oma puolisoni on Japanista ja hänen kanssaan keskustelemme paljon hänen kulttuurinsa ja suomalaisen kulttuurin eroista. Monelle se tulee yleensä hirveänä shokkina, että Japanissa naisen asema on erittäin alistettu ja huono. Japanissa asuneena pystymme käymään rakentavaa keskustelua naisten asemasta Suomessa sekä Japanissa.
Toivottavasti tarinani sukulaisten pakottamisesta, perheenjäsenten lämpöhalvauksista ja kansainvälisistä seikkailuista on miellyttänyt teitä. Näin itsekin jo maailmaa nähneenä, on hieno huomata, että naisten asemaa on edistetty meillä Suomessa jo näinkin pitkään. Toivottavasti seuraavat 135 vuotta ovat vähintäänkin yhtä aktiiviset ja hedelmälliset.
…………….
Kansalaisjärjestöt, naiset ja sota
8.3.2019 Suomen Naisyhdistys
Aura Korppi-Tommola

Sota-ajan historioissa sanotaan aina, että naiset vastasivat kotirintamasta ja olivat kovilla, että kaikkialla vallitsi huutava työvoimapula. Mitä se siis todellisuudessa tarkoitti? Sitä lähti pari vuotta sitten pohtimaan veteraanijärjestöjen yhteistyöelimen Tammenlehvän Perinneliiton asettama naistyöryhmä. Tämän päivän aiheeseen liittyy, mitä talvisodan henki tarkoitti naisten kohdalla?

Miten siihen pääsee kiinni? Lottamuseossa oli näyttely, jossa esiteltiin puolivaltiollisen Suomen Huolto ry:n jäsenjärjestöjen toimintaa. Siinä oli johtolanka. Pureuduimme siihen. Lopulta esiteltäviksi valikoitui 20 kansalaisjärjestön toiminta ja lisäksi kolme nykyistä maanpuolustusta tukevaa naisjärjestöä (Maanpuolustusnaisten Liito, Naisten Valmiusliitto ja Suomen Lottaperinneyhdistys).

Kaksi oli itsestään selvää, Lotta Svärd ja Sotilaskotiliitto, samoin suuria naisjärjestöt kuten Martat sekä Maa- ja kotitalousnaiset. Naiset toimivat ja olivat paljosta vastuussa myös yhteisissä järjestöissä, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Pelastakaa Lapset, Pelastusarmeija. Nuorisoakin kaivattiin yhteisen ponnistukseen, niinpä Partio tuli luontevasti mukaan. Sota-ajan virityksiä olivat Nuorten talkoot ja Suurtalkoot. Enpä niitä nyt kaikkia tässä luettele.

Suomi joutui sotavuosina 1939–1945 jännittämään voimavaransa äärimmilleen. Miehet olivat rintamalla ja valtion budjetti upposi puolustusvoimiin. Väestönsiirrot, pommitukset ja tuonnin tyrehtyminen aiheuttivat sosiaalihuollolle valtavia tehtäviä, joista viranomaiset eivät olisi selvinneet ilman kansalaisjärjestöjen apua ja yhteistoimintaa.

Valtiovalta pyrki saamaan kansalaisjärjestöt yhteistyöhön ja niissä tehtävän työn koordinoitua niin, että apu olisi aina siellä, missä sitä tarvittiin. Tätä varten perustettiin lokakuussa 1939 Vapaan huollon keskustoimikunta, joka sitten välivaiheiden jälkeen rekisteröitiin jatkosodan puhjettua Suomen Huolto ry:ksi. Se perusti lääneihin ja kuntiin vapaan huollon keskuksia, joissa järjestöjen edustajat toimivat ja sovittiin sosiaalityön vastuualueista, jotka vastasivat pitkästi niiden aiempiakin toiminta-alueita. Ei kuitenkaan ollut tarkoituksenmukaista heikentää hyvin toimivaa sosiaalityötä väliaikaisen työnjaon takia, niinpä päällekkäisyys jatkui jossain määrin.

Keskuksissa jaettiin vaatteita, työkaluja ja muita työtarvikkeita sekä annettiin tilapäistä raha-apua. Ne toimivat myös työnvälityskeskuksina. Niissä opastettiin asiakirjojen laadinnassa ja asioiden hoidossa sekä annettiin juridista neuvontaa. Niissä tuettiin ihmisiä hädän keskellä ja järjestettiin talkooapua vaikeuksiin joutuneille. Ne auttoivat siirtoväkeä löytämään asuinpaikan. Ne tukivat evakkoperheiden nuoria opiskelujen järjestämisessä. Ne järjestivät ohjausta ja ammattikursseja sotaleskille ja evakkoperheiden äideille. Työtuvissa työllistettiin naisia ja opetettiin tuunaamaan vanhoja vaatteita, myös jalkineiksi eli tallukoita. Keskuksissa toimivat vapaaehtoiset pitivät autettavista kortistoa sekä keräsivät varoja ja vaatteita.

Vapaan huollon keskuksilla oli suuri merkitys avustus- ja keräystyölle. Ne olivat neuvonta- ja avustusasemia, joitten puoleen käännyttiin monenlaisissa kysymyksissä. Niiden vapaaehtoiset työntekijät hoitivat vuosikausia palkattomasti vaativia tehtäviä. Monet naiset osallistuivat näihin töihin siksi, että se vapautti heidät muusta työvelvollisuudesta, joka koski kaikki a15 vuotta täyttäneitä. Heitä siten määrätty töihin mahdollisesti kauaksi omalta paikkakunnalta. Lisäksi ei pidä aliarvioida sitä, että naisetkin olivat huolissaan maan tulevaisuudesta ja omasta kohtalostaan, jos maa miehitettäisiin.

Suomen Huollon johtotehtävissä toimivat ajan tapaan miehet. Kaikki nekin järjestöt, joissa oli jäseninä sekä miehiä että naisia, lähettivät edustajikseen miehiä, näin muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti. Johtokunnassa oli koko toiminta-aikana vain neljä naista: Lotta Svärdiä edustanut Helmi Arneberg-Pentti, jonka tilalle tuli 1945 Kokoomuksen Helena Virkki ja Työnaisliittoa edustanut Sylvi-Kyllikki Kilpi, jonka tilalle tuli samoin 1945 Tyyne Leivo-Larsson. Miksi siis nämä järjestöt ja naiset? Lotat oli maan suurin naisjärjestö, jolla oli erittäin tehokas hyvin johdettu organisaatio, jota voitiin hyödyntää. Ja toisaalta valtiovallan tavoitteena saattoi olla myös työläisnaisten sitouttaminen sota-ajan yhteiskuntaan. Kaikkiaan väestön hyvinvoinnista huolehtiminen oli välttämätöntä yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Jatkosodan pitkinä vuosina pyrittiin ylläpitämään talvisodan sovintohenkeä.

Suomen huollon ja sen lääninkeskusten johtajat olivat pääosin miehiä. Varsinaisista sosiaalialan tehtävistä kentällä taas vastasivat naiset jo siksikin, että miehet olivat rintamalla.

Suomen Huolto ja kahdessa eri vaiheessa Ulkomaisen Avun Toimikunta valvoi kaikkea ulkomailta tulevaa apua. Järjestöjen omien kanavien kautta saatavaa ulkomaista apua ei kuitenkaan pystytty suitsimaan. Järjestöjen kansainvälinen solidaarisuus kohdistui omaan sisarjärjestöön. Niinpä Pelastusarmeija auttoi omiaan, partiolaiset toisiaan ja lastensuojelujärjestöt toisia lasten hyväksi työskenteleviä. Mannerheimin Lastensuojeluliiton välityksellä tullutta kummikunta-apua ja sotaorpojen saamaa sotakummiapua se ei myöskäään voinut ohjata muihin tarkoituksiin. Varsinkin kummikunta-avun kohdalla siihen oli suurta pyrkimystä.

Kun kansainvälinen apu väheni, Suomen Huolto organisoi 1942–1949 kotimaassa Kansanapu–Nationalhjälpen suurkeräyksiä tunnuksella Kansalta kansan hyväksi. Suomen Huolto sai oikeuden antaa lausuntoja rahankeräys- ja arpajaislupahakemuksista, jonka seurauksena muu keräystoiminta tyrehtyi ja Kansanavun keräyksillä oli lähes monopoliasema. Sodan jälkeen järjestöt kapinoivat ja vaativat suurempaa itsenäisyyttä sekä varainkeruussa että kansainvälisen avun vastaanottamisessa.

Presidentti Risto Ryti avasi sotavuosina suurkeräykset radiossa. Näin osoitettiin keräyksen tärkeys. Järjestöjen parikymmentä tuhatta vapaaehtoista kulki talosta taloon lippaineen ja listoineen. Kaupoissa ja julkisissa tiloissa oli esillä keräyslippaita ja liikeyritykset antoivat oman panoksensa. Suomalaiset vastasivat kutsuun huolimatta sotavuosien niukkuudesta. Köyhän roposista kertyi kaikkiaan 1,2 miljardia markkaa (noin 14 miljoonaa euroa).

Suomen Huollolla oli jäsenjärjestöjen toiminnan koordinoinnin ohella omaa toimintaa, erityisen tärkeää oli rajaseutujen, Pohjois-Suomen ja Karjalasta paenneen siirtoväen avustaminen, hehän tulivat ilman kattiloita ja pannuja, huonekaluja ja vuodevaatteita. Huolto organisoi myös neuvoloita ja kesäkuukausina kiertäviä neuvoloita haja-asutusalueille, perusti lastenkoteja ja sairasmajoja sekä osallistui sodan jälkeiseen terveystalojen rakentamiseen. Se antoi tukea jäsenjärjestöilleen nuorisotyöhön, väestönsiirroissa avustamisen, ruokahuoltoon ja pommitusten jälkien siivoamiseen, mihin työväen nuoret naiset osallistuivat Työtytöt organisaation avulla.

Suomen Huolto onnistui koordinoimaan avustustoimintaa ja karsimaan päällekkäisyyksiä, vaikka ei onnistunut kokonaan. Järjestöillä oli näin kuitenkin keskusteluyhteys sekä toistensa kanssa että valtiovaltaan. Kansalaisjärjestöjen yleinen arvostus kasvoi ja niiden vähättely naisten harrasteluna ja kapea-alaisena hyväntekeväisyytenä väheni. Sosiaalialan järjestöistä tuli tunnustettuja lakisääteisen sosiaalihuollon täydentäjiä. Sotavuosien yhteistyöstä kehkeytyi sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyö ja edunvalvonta, jota erilaisten vaiheiden ja nimenmuutosten jälkeen hoitaa nykyään Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistoiminta elin SOSTE ry.

On tulkinnanvaraista, oliko Suomen Huollon oma toiminta vapaaehtoista kansalaistoimintaa vai viranomaistyötä. Englanninkielisen termin nongovernmental organisation (NGO) mukainen Suomen Huolto ei puhtaasti ollut. Se kuitenkin näytti tyydyttävän ulkomaisia avustajia eivätkä he ajatelleet antavansa tukea sotaa käyvälle valtiolle, vaan hädässä olleille kansalaisille.

Sota muutti suomalaista yhteiskuntaa monella tavalla. Ymmärsimme olevamme suomalaisina samalla puolella pahaa maailmaa vastaan. Naisten työ tuli näkyvämmäksi ja arvostetummaksi, mutta työnjakoa sukupuolten välillä se ei haastanut, vaikka naisten osuus eduskunnassa alkoi nousta. Miehet tekivät miesten työtä rintamalla ja naiset hoitivat kodin ja perheen. Suurten ikäluokkien synnyttäminen ja hoito ilman päivähoitopalveluita sitoivat äidit yksityisyyteen jälleenrakennuskausina. Ansiotyötilastot heilahtivat vähän, mutta vasta elintason nousu, kaupungistuminen ja kansainvälisen trendit 1960-luvulla muuttivat naisten elämäntilannetta ja syntyi nykyisen mallin mukainen kahden elättäjän perhe.
Tämän päivän tapahtumien takia heitän lopuksi kysymyksen: ”missä on talvisodan henki nyt ja tarvittaisiinko sitä?

**
Vuoden 2019 aikana ilmestyy Tammenlehvän Perinneliiton kustantama teos
Kansalaisjärjestöt, naiset ja sota (toim. Aura Korppi-Tommola ja Maritta Pohls).
…………….

Kaikki tunteet sallittuja, mutta ravistaa ei saa,
Erja Räty, geronomi

Lämpimät onnittelut omasta puolestani yksityisenä Naisyhdistyksen jäsenenä, sekä työni puolesta yhteistyökumppanina. Tampereen seudun omaishoitajat ry:n hanke Ei saa ravistaa, ja Suomen Naisyhdistys solmivat vuonna 2017 yhteistyösopimuksen.
Syy, miksi pyysimme nimenomaan Naisyhdistystä yhteistyökumppaniksi, on perin yksinkertainen;
Vaimo, tytär, äiti, sisar, ystävätär = omaishoitajana toimivia naisia. Heitä on paljon, sillä noin 75 % omaishoitajista on naisia.
Eläkkeellä olevia suurin osa, mutta tilastojen perusteella noin 20 % on työelämässä mukana olevia naisia. Työssä käyvien naisomaishoitajien määrä olisi varmasti suurempi, mikäli yhteiskunnassamme vallitseva asenne omaishoitajuuteen olisi suopeampi. He yhdistävät työn, perheen, harrastukset, sekä muun sosiaalisen elämän vaativaan ja raskaaseen omaishoitajan työhön. Virallista omaishoitajantukea saa tällä hetkellä hieman yli 44 000 henkilöä, naisia tästä määrästä siis yli 30 000.
Nämä luvut ovat vain jäävuorenhuippu, tutkimusten mukaan noin 350 000 ihmistä kokee olevansa omaisensa tai muun läheisensä pääasiallisia auttajia. Vielä suurempi ihmismäärä saadaan, kun huomioidaan kaikki, jotka jollain tavalla auttavat omaistaan tai läheistään säännöllisesti. Silloin puhutaan jo liki miljoonasta suomalaisesta. Ja edelleen suurin osa heistä on naisia.
Ilman näitä vahvoja ja urheita naisia yhteiskuntamme ei selviä. Tukitoimia toki on, mutta ne eivät ole yhdenvertaisia, eivätkä tavoita läheskään jokaista niitä tarvitsevia. Tästä syystä järjestötyö on erittäin tärkeä tekijä. Kuka tahansa ikään, sukupuoleen, uskonnolliseen vakaumukseen tai kulttuuriin katsomatta voi tulla mukaan, saada ja antaa apua ja tukea.
Vahvakin nainen uupuu, kokee toivottomuutta ja surua, pelkoa ja hätää läheisensä ja oman jaksamisensa puolesta. Yhtä lailla viime kuukausina vihdoinkin esiin nousset rikkomukset ja kaltoinkohtelutapaukset eri hoitolaitoksissa saavat aikaan hyvin ristiriitaisia tunteita. Hoitajat, jotka tekevät työtään suurella sydämellä, eivät voi toteuttaa sitä niin hyvin kuin haluaisivat. He joutuvat kaltoinkohtelemaan tahtomattaan hoidettavia, ikäihmisiä, sekä eri-ikiäisiä pitkäaikaissairaita, kehitysvammaisia nuoria, ja jopa lapsia. Kuka kantaa vastuun näistä järkyttävistä ja surullisista teoista? Kuka auttaa näitä kaltoinkohdeltuja ja hoitajia, jotka ovat joutuneet venymään äärirajoilleen ja näin ollen joutuvat elämään sen häpeän ja tuskan kanssa, mitä ovat työnantajan painostuksesta joutuneet hoidettavilleen, sekä itselleen aiheuttamaan?
Olipa kyse sitten ammattilaisesta tai läheisestään huolta pitävästä omaisesta, ovat tunteet aina meissä läsnä. Ne ohjaavat ajatteluamme, päätöksentekoamme ja tapaamme toimia. Vaikeat tunteet ovat luonnollisia, osa meitä, niitä ei tule pois sulkea, vaan huomioida ne rohkeasti ja hakea apua, kun tuntuu, ettei pärjää niiden kanssa yksin.
Vertaistuki ja ammattilaisen antama apu ovat järjestöjen suola ja sokeri. Järjestöjen jäsenet ja niissä palkkatyötä tekevät henkilöt ovat valmiita auttamaan, kun tuntuu, että kukaan ei kuuntele, mistään ei saa apua. Yksin ei tule jäädä taakkansa alle. Kaltoinkohtelun muodot ovat moninaiset, toisinaan on vaikea tunnistaa milloin kaltoinkohtelun merkit täyttyvät. Uupunut ihminen voi myös kaltoinkohdella itseään, ellei pidä huolta itsestään ja omasta jaksamisestaan. Nykyaika ja arki vaativat meiltä paljon, ja on tärkeätä huomata, mikä on oikeasti olennaista tässä elämässä.
On ollut hienoa huomata, että omien tunteiden käsittelyä ja niiden vaikutusta läheisiimme, sekä itseemme on alettu arvostaa ja ymmärtää. Tunteiden käsittelyä, säätelyä ja ilmaisua voi opetella ja oppia koko ikänsä. Valmiiksi saakka tässä lajissa pääsee hyvin harva, enpä muista tavanneeni kai yhtään ihmistä, joka väittäisi olevansa aina ja kaikissa tilanteissa Zeniläisen tyyni. Eikä se ole tunteiden käsittelyn ehdoton vaatimus, pahan olon saa ja tulee antaa tulla ulos, muuten kehomme ja mielemme voi sairastua vakavastikin. Tärkeää on oppia säätelemään ja löytämään itselleen se sopiva keino rauhoittaa mielensä.
Kuten sanottu, kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta ravistaa ei saa, ei läheistään, eikä itseään. Tätä hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriön erityisavustusjaosto Veikkauksen tuotoilla. Työn alla on lähiaikoina jatkorahoitushakemuksen tekeminen, ja toivon koko sydämestäni, että myös tähän jatkoon saamme yhteistyökumppaniksemme Suomen Naisyhdistyksen.

Me tarvitsemme elämäämme edes ripauksen glamouria ja juhlahumua silloin tällöin, jotta jaksamme arjessa. Nyt on juhlan aika, siispä;
Vielä kerran lämpimät onnittelut 135 vuotiaalle Naisyhdistykselle!
Kiitos

……………………..

Itsesuojeluvoimaa
Seija Sihvola, FT,
SNY:n puheenjohtaja 2010-2016

Nykyaikamme voi hyötyä käsitteestä itsesuojeluvoima. Se on myönteisiin käytännön toimiin kannustava tulokaskäsite yksilötason terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Se voidaan hahmottaa myös yhdeksi suojaavista tekijöistä vanhenemisprosessiin väistämättä liittyvissä elämisen ja elinolojen muutoksissa.

Suomen Naisyhdistys, Suomen vanhin naisasiayhdistys, täytti 135 vuotta. Juhlia vietettiin Naisten päivänä 8.3.2019 Helsingissä. Samana päivänä aiemmin Naisjärjestöjen Keskusliitto organisoi keskustelutilaisuuden teemalla Seksuaalinen häirintä työpaikoilla. Mielenkiintoista on todeta, että kun Suomen Naisyhdistys vuonna 1884 perustettiin, eräs keskeisimpiä teemoja tuolloin oli vaatia alaikäisiin kohdistuvista siveellisyysrikoksista kovempia rangaistuksia. Ei siis mitään kovin uutta auringon alla.
Seksuaalisuusaihetta sivuaa myös luomani käsite itsesuojeluvoima. Se ei ole mitattavissa eikä siten kuulu määriteltyä minuutta (quantified self) kuvaaviin muuttujiin, mutta teoriatasolla se voi ohjata myönteisiin toimintoihin.

Nuoria opetetaan terveystiedossa jakamaan terveys viiteen ulottuvuuteen. Myös itsesuojeluvoima hahmottuu parhaiten fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen, seksuaalisen ja henkisen osa-alueen esimerkein.
Fyysinen itsesuojeluvoima tarkoittaa niitä kehon ominaisuuksia, jotka mahdollistavat tarvittaessa oman itsen puolustamisen. Se tarkoittaa esimerkiksi vahvoja lihaksia, hyvää tasapainoa ja lähtönopeutta. Ominaisuuksia, joista jokainen, ja erityisesti jokainen nainen hyötyy. Fyysistä itsesuojeluvoimaa voi ja on hyvä lisätä missä iässä hyvänsä.
Psyykkinen itsesuojeluvoima tarkoittaa mielen vahvuutta ja levollisuutta. Sitä tarvitaan kahdenkeskisissä vuorovaikutustilanteissa ja sen perustana ovat avoimuus ja suorapuheisuus. Psyykkistä itsesuojeluvoimaa tarvitaan erityisesti kaltoinkohtelun uhkatilanteissa.
Sosiaalinen itsesuojeluvoima vahvistuu verkostoissa ja se on kyvykkyyttä toimia luontevasti erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Sosiaalinen itsesuojeluvoima on harkintakykyä ja terveellistä itsepuolustusta ryhmävuorovaikutustilanteissa.
Seksuaalinen itsesuojeluvoima on selkeästi julkituotua ja ääneen sanottua tasa-arvoista seksuaalikäyttäytymistä. Seksuaalinen itsesuojeluvoima on osapuolten kykyä kohdella itseään ja toista kaikissa tilanteissa samanarvoisesti ja toisiaan kunnioittaen. Se tunnistaa epäasiallisen käytöksen, mutta ymmärtää normaaliin seksuaalisuuteen kuuluvan laaja-alaisuuden.
Henkinen itsesuojeluvoima on tietoisuutemme korkeimmalla tasolla ja ymmärryksemme yläpuolella olevaa tajuntaa jokaisen ihmisen arvokkuudesta. Henkinen itsesuojeluvoima ymmärtää, että itsesuojeluvoima on samanaikaisesti toisensuojeluvoimaa.

Siirrymme kovaa vauhtia kansalaisvetoiseen yhteiskuntaan. Yksilötason vastuu ja päätäntävalta voimistuu. Kohta päätämme, mihin verovarojamme käytetään, mitä meistä tutkitaan ja mittaamme erilaisia terveys- ja sairaustekijöitä itsestämme. Tässä megatrendissä itsesuojeluvoima -käsitteelle on sijansa.
Eri asioiden ja toimintamallien kirjainyhdistelmistä on tullut aktivaattoreita ja erityisesti olemme viehättyneitä englanninkielisistä lyhenteistä. Ne ovat juurtuneet arkipuheeseemme kuten vaikkapa BMI (Body Mass Index), HIIT (High Intensity Interval Training), NLP (Neuro-Linguistic-Programming), HDL (High Density Lipoprotein) tai vaikka AA (Alcoholics Anonymous). Itsesuojeluvoimakin voi sanana aueta paremmin englanninkielisenä versiona, Self Protection Power eli SePPo.

SePPon muistamista voi konkretisoida ylävitos -tervehdyksen avulla. Kun kämmen koskettaa tervehdysrituaalissa toista, voi halutessa muistuttaa itseään viiden itsesuojeluvoiman olemassaolosta ja tärkeydestä.
Ajatuksiani. Esitetty Suomen Naisyhdistyksen juhlassa 8.3.2019