Raiskaus on tekijänsä, ei uhrin rikos

Raiskaus on tekijänsä, ei uhrin rikos

Kanadassa on saanut alkunsa lutkaliikkeeksi kutsuttu kansanliike, joka vastustaa raiskauksen uhrien syyllistämistä.  Lutkaliikkeen alkusysäys tapahtui tammikuussa, jolloin Torontolainen poliisi opasti opiskelijanaisia välttämään ”lutkamaista” pukeutumista, ettei heitä raiskattaisi. Liikkeen perustajina ovat Sonya Barnet ja Heather Jarvis. He haluavat korostaa, että seksuaalirikokset ovat tekijöidensä eivät niiden uhrien rikoksia. Heidän sanomansa on, että olipa päällä pilkkihaalari tai minihame, vaatteet eivät kantajaansa raiskaa.

Lutkaliike on kasvanut nopeasti kansainvälikseksi kansanliikkeeksi. Etenkin sosiaalinen media on edistänyt sanoman leviämistä. Liikkeen provosoivaa nimeä perustajat perustelevat sillä, että ”lutka” sanaa käyttämällä naisia pidetään perinteisessä sukupuoliroolissa, jossa seksuaalinen halu ja aktiivisuus ovat miehen etuoikeuksia. ”Lutka”-sanan käyttämisen toivotaan kuluttavan perinteistä haukkumasanaa ja heikentämään samalla sen tehoa.

 Lutkaliike järjestää mielenosoituksia, joita kutsutaan myös slutwalkeiksi eli lutkakävelyiksi tai lutkamarsseiksi. Slutwalkeja on järjestetty jo Kanadassa, Yhdysvalloissa, Australiassa, Ranskassa, Tanskassa, Brasialissa ja Ruotsissa. Loppukesästä lutkamarssi jalkautuu myös Helsinkiin, joten kaikki vain marssille hyvän asian puolesta!

Lähde: Helsingin Sanomat 13.6.2011

.

.