Tyttölapset uhattuina Intiassa

Tyttölapset uhattuina Intiassa

Kirjailija Kishwar Desai nostaa esiin kirjassaan Pimeyden lapset Intian yhteiskunnassa yleisen, mutta laajemmin vaietun, ongelman tyttölasten uhatusta asemasta. Tyttöjen asemaa uhkaa köyhyys, vähäinen koulutus, poikien suurempi arvostus, vallitsevat asenteet sekä väärinymmärretty perhesuunnittelu. Tyttöjen katsotaan aiheuttavan perheille vain kuluja, sillä tytöstä on esimerkiksi maksettava myötäjäiset. Poikien taas katsotaan tuovan perheelle tuloja, sillä he viljelevät maata ja tuovat perheelle elannon. Ongelman laajuutta kuvaa tieto, jonka mukaan Intiassa syntyy 12 miljoonaa tyttölasta vuosittain ja heistä vain 1/3 selviytyy.

Tyttölapset ovat vaarassa jo ennen syntymäänsä, sillä ultraääni- ja lapsivesitutkimuksia käytetään sikiön sukupuolen selvittämiseen. Tämä ennakollinen seulonta on yleistynyt etenkin varakkaimpien Intialaisten piirissä. Yleistä on myös, että tyttölapsi tapetaan tai hylätään heti syntymän jälkeen. Tytön selviäminen hengissä syntymästä ei vielä tarkoita parempaa tulevaisuutta. Etenkin köyhissä perheissä tyttöjen syrjintä näkyy elinolosuhteiden, koulutuksen ja ruokailun laiminlyöneinä. Perheiden köyhyyden seurauksena tytöt myös joutuvat avioitumaan aikaisin. Elämää ei helpota myöskään se, että äidit kostavat omia kokemuksiaan tytöille.

Ongelma on Intiassa yleisesti tiedossa, mutta hallitus ei ole löytänyt tehokkaita keinoja sen ratkaisuun. Syntyvyyden säännöstelyn seurauksena on ilmennyt ihmiskauppaa, sillä tyttöjä on ryhdytty viemään kyliin, joissa tyttöjä ei muuten ole yhtään. Tytöt ovat kylissä käytännössä seksiorjina eli kaikkien kylänmiesten käytettävissä. Yhtenä tehokkaana keinona tyttöjen aseman parantamiseksi voidaan pitää koulutuksen lisäämistä sekä tytöille että pojille. Kansainvälinen painostus voisi myös olla toimiva keino, jolla Intian valtio saataisiin puuttumaan asiaan tosissaan

.

.