Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille Naisyhdistyksen jäsenille ja ystäville.

Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille Naisyhdistyksen jäsenille ja ystäville.

Keskiajalla joulurauha julistettiin useimmissa pohjoismaisissa kaupungeissa. Julistukseen liittyi määräyksiä juhlapyhien vietosta. Julistuksen jälkeen kaupankäynti ja muu arkinen työ loppuivat. Joulun ajan rikkomuksista annetut tuomiot olivat ankarampia kuin muulloin.
Vanhojen pohjoismaisten lähteiden mukaan joulurauha alkoi aatosta ja jatkui Nuutin päivään kestäen 20 vuorokautta. Joulurauha on yksi pisimpään säilyneistä muistoista keskiaikaisista rauhanjulistuksista Suomessa.
Nykyisen joulurauhan julistuksen sanamuodon väitetään pohjautuvan kuningatar Kristiinan käskykirjeeseen 1640-luvulta. Ennen julistusta laulettava Martti Lutherin virsi Jumala ompi linnamme tuli tavaksi vuonna 1903 sortokauden ollessa pahimmillaan. Vuodesta 1994 suomalaiseen joulurauhaperinteeseen on liittynyt eri kirkkokuntien piispojen ekumeeninen rauhanvetoomus Turun tuomiokirkossa.

”Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;
ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha
kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään
sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,
sillä se, joka tämän rauhan rikkoo
ja joulujuhlaa jollakin laittomalla
taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee,
on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen,
jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät. ”

Lopuksi toivotetaan kaikille Naisyhdistyksen jäsenille riemullista joulujuhlaa.

joulukuusi ss5

.

.