Feministinen gerontologia – osa tulevaisuuden ikääntymistutkimusta?

Feministinen gerontologia – osa tulevaisuuden ikääntymistutkimusta?

Anna-Mari ja tätiIkääntyminen on sukupuolittunut prosessi ja siten eri sukupuolille kokemuksena erilainen. Ikääntyneet naiset ovat valitettavan usein mediasta, julkisista keskusteluista ja näkyvyyden tiloista poissuljettuja samalla, kun heitä koskettava tutkimus on puutteellista
Meillä jokaisella on varmasti elämässämme läheinen ikääntynyt tai ikääntyvä nainen – oma äiti, isoäiti, täti, naapuri, ystävä tai muu sukulainen, jota toivomme kohdeltavan ihmisenä ja naisena, kunnioittavasti ja yksilöllisesti.

Feministisen gerontologian tutkimussuuntaus asettaa lähtökohdakseen ikääntyneiden naisten näkyväksi ja kuulluksi tekemisen, sekä haastaa perinteiset näkemykset ikääntymisestä ja naisten vanhuudesta. Tavoitteena on ikätutkimus, joka tunnustaa sukupuolen merkityksen sekä toisaalta sukupuolentutkimus, joka on luonteeltaan ikäsensitiivistä. Niin gerontologisessa, perinteiseksi mielletyssä vanhustutkimuksessa kuin myös sukupuolierot huomioonottavassa sukupuolentutkimuksen suuntauksessa ikääntyneet naiset ovat jääneet näkymättömiin, jonka seurauksena vanhenemista on lähestytty sukupuolettomana ilmiönä. Feministiseen gerontologiaan kytkeytyy useita kysymyksiä, joista yksi olennaisimmista liittyy naiseuden ja vanhuuden väliseen suhteeseen: Mistä todellisuudessa puhutaan, kun puhutaan naisen vanhuudesta? Mitä meille naisina tapahtuu, kun ikäännymme?

Sosiaaligerontologisessa tutkimussuuntauksessa pohditaan, mitä ihmiselle sosiaalisen vanhenemisen prosessissa tapahtuu. Vanhuuden nähdään edustavan ennen kaikkea biologista, ruumiillisesta heikkenemisestä viestivää prosessia, jolloin unohdetaan herkästi vanhuuden ikäkauden monimuotoisuus sekä sukupuolierojen olemassaolo. Gerontologisessa tutkimuksessa on tarvetta feminismille, joka pyrkii vahvistamaan naisten toimijuutta, saattamaan naiset pois uhrin asemasta ja siten kohtaamaan naiset aktiivisina toimijoina. Feministisen näkökulman kautta käsitys biologisesta, syntymässä saadusta pysyvästä sukupuolesta kyseenalaistuu, ja ympäröivän kulttuurin vaikutus siihen, millaisena biologisen sukupuolen ymmärrämme, korostuu. Feministisessä vanhuustutkimuksessa eli feministisessä gerontologiassa vanhuutta ei nähdä ongelmana tai uhkana, johon tulisi etsiä ratkaisua. Keskeisiksi muodostuvat positiiviset, naisten elämänkokemuksiin perustuvat ikääntymistulkinnat, joilla nähdään olevan tiedollista arvoa.
Voidaankin kysyä, että minkälaista iloa ikääntymisen myötä kerätyistä kokemuksista ja oivalluksista saadaan, jos niille ei ikääntyvässä yhteiskunnassa anneta painoarvoa, ja jos kukaan ei ole niistä kiinnostunut? Olisiko Sinun elämässäsi joku ikääntyneempi nainen, jolla voisi olla tarina kerrottavanaan?

Kaikki tutkimuksenteon tavat, jotka korostavat ikääntyneiden naisten omassa äänessä piilevää valtaa, ovat lähtökohtaisesti feminististä tutkimusta. Tapamme kirjoittaa ja puhua ikääntyneistä naisista valitsemiemme käsitteiden kautta luo heistä aktiivisesti erilaisia mielikuvia, jolloin paitsi ikääntyneisiin naisiin kuin myös ikääntymiseen yleensä liitettävät stereotypiat voivat (osittain huomaamattammekin) vahvistua. Koska sanavalintamme eivät ole yhdentekeviä voidaan väittää, että olemme kaikki puhe- ja kirjoitustapojemme seurauksena vastuussa siitä kuvasta ja niistä stereotypioista, joita yhteiskunnassamme ikääntyneisiin naisiin yhä liitetään. Puhummeko mieluummin vanhasta naisesta, vai ikääntyneestä naisesta? Särähtääkö jompikumpi termi korvaasi?

Ikäkriitikko Margaret Gullette on korostanut, ettei identiteeteissämme voisi tapahtua muutoksia, ellemme ikääntyisi. Tämän seurauksena on varsin ymmärrettävää, kuinka ikääntyminen mahdollistaa sekä kokemukset, kuin myös kokemuksiin perustuvat kertomukset. Koska naisten elämät ja kokemukset ovat uniikkeja, ei kaikkia ikääntyneitä naisia koskettavien ikääntymistulkintojen luominen ole välttämättä realistinen tavoite. Tästä huolimatta naisten kokemuksiin perustuvien kertomusten voidaan perustellusti väittää viestivän jotakin siitä yhteiskunnasta ja todellisuudesta, jossa elämme. Mielenkiintoista olisikin keskustella ja kysyä ikääntyneiltä naisilta heidän mielipiteitään esimerkiksi kulttuurissamme vallitsevasta nuoruuden ihannoinnista. Millaisena tämän päivän ikääntyneet naiset kokevat kulttuurissamme vallitsevan ikuisen nuoruuden ihannoinnin ja mediassa esiintyvät anti-ageing mainokset, jotka samaistavat kauneuden nuoruuteen? Kiehtovaa olisi myös pohtia, miten ikääntyneet naiset haastavat tai haluaisivat haastaa näitä nuoruuden vaatimuksia.

Feminististä gerontologiaa tarvitaan naisten ikääntymiseen liittyvien stereotypioiden purkamiseen, uudenlaisten ikääntymistulkintojen rakentamiseen ja naisten elämänkokemusten kuulemiseen. Tästä huolimatta keskeisin asia, mitä feministisellä tutkimuksella on annettavanaan ikääntyneitä naisia koskevalle tutkimukselle, liittyy olennaisesti sellaisten kulttuuristen normien analysoimiseen, joiden voidaan jollakin tavalla osoittaa rajoittavan ikääntyneiden naisten elämää. Tavoitteeksi muodostuisi lopulta varsin arkiselta kuulostava toive naisten aiempaa vapaamman ikääntymisen puolesta, jolloin ikääntymiskokemusta ei määrittelisi taistelu vanhenemista ja omaa eletyissä vuosissa mitattavaa ikää vastaan.

Kirjoittaja on 25-vuotias, valtakunnallisessa nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa pro gradu -tutkielmansa ikääntyneistä naisista ja feministisestä gerontologiasta tehnyt Anna-Mari Kivimäki, joka ei ole valmis tinkimään oman 86-vuotiaan isotätinsä kanssa viettämistään viikoittaisista lounastreffeistä.

.

.