Naisyhdistyksen syksyn toimintaa

Naisyhdistyksen syksyn toimintaa


Ei ole sattumaa, että lokakuun alussa järjestettävän Minna Canth seminaarin aiheena on perheen hyvinvointi. Suomalaisen Naisliiton ja Suomen Naisyhdistyksen yhdessä järjestämän tilaisuuden haluttiin pureutuvan johonkin vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Kohteeksi valittiin suomalainen perhe.

Liian monessa perheessä voidaan enemmän kuin huonosti. ”Joskus perheiden arki on tyrmäävää”, totesi 30 vuotta lastensuojelutyötä tehnyt sosiaalityöntekijä Paula Jouppi vastikään Helsingin Sanomissa.

Seminaarissa on mukana perheiden koko kirjo: pienperheet, sateenkaari- ja eroperheet sekä omaishoitajaperheet. Seminaarin toivotaan poikivan jotain vahvasti konkreettista ja kestävää. Järjestävät tahot tekevät teemasta myös julkilausuman.

Seminaarin aikoihin kohenevat myös kunnallisvaalikeskustelut kaikkialla. Perheiden hyvinvointi tulee varmasti esiin myös niissä. On mielenkiintoista seurata miten miesten ja naisten vaaliteemat poikkeavat toisistaan ja ovatko perhepoliittiset teemat jälleen kerran enemmän naisten asialistoilla. Naiset osaavat ja haluavat nähdä yhteiskunnallisia asioita inhimillisemmästä näkökulmasta, siksikin naisvaltuutettuja tarvitaan valtuustoissa paljon.

Suomen Naisyhdistys haluaa kannustaa jokaista jäsentään toimimaan perheiden hyvinvoinnin puolesta, mutta pitämään huolta myös itsestään. Siitä muistutukseksi tervetuloa kaikki Hyvinvointi iltaan, joka pidetään maanantaina marraskuun 12. päivä alkaen klo18.00 Suomalaisen Naisliiton tiloissa. Hallituksen jäsen Marianne Kyrklund kokoaa ohjelman, joka lähetetään myöhemmin kaikille.

Hyväksytään pimenevät illat ja sytytellään kynttilöitä! Ja muistetaan samalla, että suurin lämpö on kuitenkin meissä itsessämme. Annetaan sitä lämpöä paljon muille.
Lämpimästi,
Seija Sihvola, FT
Puheenjohtaja

p. 050 330 4890
seija.sihvola(at)senergia.com

Sihteerin tervehdys:
Hyvät Naisyhdistyksen jäsenet

Osa meistä on jo tavannut Hakaniemen huvilan Design-näyttelyssä elokuussa tai tutustumiskäynnillä remontoidussa Tamminiemessä pari viikkoa sitten. Seuraavana ohjelmassamme onkin Tampereella lauantaina 6.10 pidettävä Perheen hyvinvointi-seminaari, johon toivomme mahdollisimman monen osallistuvan. Helsingistä pääsee Tampereelle kätevästi esim. klo 8.06 junalla, jolloin on perillä hyvissä ajoin ennen lounasta. Kävelymatka asemalta Klubille Hämeenkatua pitkin Keskustorin poikki Puutarhakadulle kestää n. 15-20 min. Matkalla voi ihailla Tammerkosken kuohuja ja Hämeensillan Suomen neitoa, eränkävijää, kauppiasta ja veronkantajaa – Wäinö Aaltosen luomia Tampereen käyntikortteja.
Seminaarin jälkeen voi liittyä Naisliiton Helsingin osaston mukaan opastetulle kierrokselle Sara Hildenin museon Ekspressioita-näyttelyyn, liput 8/6e. Junia takaisin Helsinkiin lähtee illalla jopa puolen tunnin välein.

Seminaarin ajankohtainen aihe sopii niin isoäidille, äidille kuin tyttärellekin – tai vaikka naapurille. Ilmoittautumiset Kukalle mahdollisimman heti, lehmusvirta(at)kolumbus.fi tai p. 0500 423 570.
Muuta mukavaa lokakuussa:
Näyttelijä Soila Komi on kutsunut meidät seuraamaan esitystään ”Ilta Soilan kanssa” torstaina 11.10 klo 19.00 ja myös keskiviikkona 24.10 samaan aikaan Kansallisteatterin Lavaklubilla. Kysymyksessä on Soila Komin 45-vuotis taiteilijaesitys, mikä palaa yleisön pyynnöstä Lavaklubille. ”Ilta Soilan kanssa” on kurkistus Kansallisteatterin “salamapaiskautujan”, näyttelijä Soila Komin vauhdikkaisiin vuosikymmeniin Kansallisella päänäyttämöllä. Se tarjoaa lämminhenkiset illanistujaiset, jonka aikana Soila kertaa mennyttä ja nykyistä, vaiheita taiteilijauran varrelta, huimia rooleja ja värikkäitä anekdootteja, joiden kautta piirtyy esiin melkoinen kappale suomalaista teatterihistoriaa. Esitys tarjoaa Edwin Laineen sanoin “traamaa ja tragediaa kerroksittain” ‒ komediaakaan unohtamatta. Liput 15/10e, jotka jokainen hankkii itse. Ilmoitelkaa Kukalle jos olette menossa, niin saatte tiedon muistakin osallistujista. Lavaklubilla on muutakin mielenkiintoista ohjelmaa pitkin syksyä, kannattaa käydä www.lavaklubi.fi -sivuilla.
Keskiviikkona 17.10 klo 17.00 tutustumme yhdessä Boutigue-näyttelyyn Amos Anderssonin Museossa, Yrjönkatu 27. Opastettu kierros kestää n. tunnin. Näyttely yhdistelee muotia ja kuvataidetta. Museon sivuilla näyttelyä kuvataan seuraavasti: Boutique: Where Art Meets Fashion. Ilmoittautumiset Marja Anttilalle, manttila(at)kolumbus.fi tai p.0400 439 739 tai Kukalle lehmusvirta(at)kolumbus.fi tai p. 0500 423 570 mielellään jo maanantaihin 15.10 mennessä.
Marraskuussa:
Maanantaina 12.11. klo 18.00
kokoonnumme viettämään jo perinteistä Hyvinvointi- iltaa. paikkana Naisliiton huoneisto, Aurorankatu 17 A 11, 6.krs. Johtokuntamme jäsen, Suomen Terveysliikuntainstituutin toimitusjohtaja, TtM Marianne Kyrklund – myös vuoden 2011 fysioterapeutti ja tunnettu Pilates-kouluttaja – valmistelee illan ohjelman.

Joulukuussa:
Tiistaina 11.12. klo 17.00
vietämme yhteistä joulunajan odotuksen juhlaa Naisliiton tiloissa Aurorankadulla. Valmistelut ovat vielä aluillaan, joten jos Sinulla on ideoita tai haluat olla mukana valmisteluissa, otathan yhteyttä Seijaan, Marjaan tai Kukkaan.

Edellisessä jäsenkirjeessä kerroimme Vanhemmuuden valan tarjoamisesta Neuvola-lehden välityksellä vastikkeetta maamme neuvoloihin. Tilauksia on tullut jo yli 500 kpl – ja vielä tänään 50 kpl:en tilaus. Aika näyttäisi juuri nyt olevan otollinen Vanhemmuuden valan läpimurrolle.

Naisjärjestöjen keskusliiton syyskokous pidetään marraskuussa 21. päivänä. Johtokuntamme nuori jäsen, kasvatustieteen kandidaatti Minna Hirvonen, on ehdokkaamme hallituksen jäseneksi. Toivotaan Minnalle onnea äänestyksessä!

Oikein Hyvää syksyä kaikille!
Kukka Lehmusvirta
sihteeri
p. 0500 423 570

Suomalaisen Naisliiton ja Suomen Naisyhdistyksen
Minna Canth -seminaari
Perheen hyvinvointi
lauantaina 6.10.2012 kello 12.00 – 16.00
>Tampereen Suomalaisella Klubilla, Puutarhakatu 13
Minna Canth v.1887: ”Ei moraalikakkuja eikä aateteoriaa, vaan eläviä ihmisiä”.

Ohjelma

HUOM! 11.00-12.00 Lounas Buffet-pöydästä

11.30-12.00 Ilmoittautuminen
12.00 Aleksanterin koulun lapsikuoron tervehdys
Musiikin opettaja Outi Leino-Mäentaustan johdolla

12.10 Onko nykyperheen aika kortilla?
puheenjohtaja Maija Kauppinen, Suomalainen Naisliitto

12.15 Vanhemmuuden voimavarat
filosofian tohtori Seija Sihvola ja nuorisopsykiatrian professori
Riittakerttu Kaltiala-Heino

13.00 Pikku kaveria ei jätetä, projektipäällikkö Petri Kaverma,
Pienperheyhdistys

13.20 Erosta elossa, erotyöntekijät Jouni Linnankoski ja Kari Vilkko,
Miessakit ry

14.00 Virkistystuokio, kahvi ja makea

14.30 Suvaitsevaisuuden ABC, järjestösihteeri Kaisa Niittynen,
Sateenkaariperheet

15.00 Näkymättömät vastuunkantajat
sosiaalineuvos Merja Salanko-Vuorela, Omaishoitajat ja läheiset

15.45 Tavoitteena iltarauha
puheenjohtaja Sirpa Tuisku, Naisliiton Helsingin Osasto

Seminaarin juontaa Sirpa Tuisku

Seminaari lounaineen ja kahveineen maksaa 30 euroa. Ilmoittautumiset: naisliitto(at)kolumbus.fi tai lehmusvirta (at)kolumbus.fi tai puhelimitse Kukalle p. 0440 699 277 tai p. 0500 423 570.Maksun voi suorittaa pankkiin Naisliiton tilille(tilinumeron saat Kukalta) tai paikan päällä käteisellä.


Tervetuloa
– kuuntelemaan, keskustelemaan, vaikuttamaan!

.

.