Tasa-arvo uutiset

Euroopan neuvosto valvoo ihmisoikeuksien ja sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista.  Neuvoston viimeisin aikaansaannos on kansainvälinen yleissopimus, jonka pyrkimyksenä on ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja tarjota kansallisille hallituksille keino naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseksi sekä rakentaa yhteistyötä eri maiden hallitusten välille. Merkittävää yleissopimuksessa on, että sen myötä naisia...

Tänään, toukokuun toisena sunnuntaina, vietetään Äitienpäivää. Äitejä juhlittiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1918 ja aluksi päivää vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina. Nykyinen käytäntö vakiintui vuonna 1927. Suomen äidit saavat kiittää juhlapäivästään kansakoulunopettajaa ja kansanedustajaa Vilho Reimaa, jonka kerrotaan tuoneen perinteen Suomeen. Viralliseksi liputuspäiväksi äitienpäivä vahvistettiin vuonna...

Vanhempainvapaatyöryhmän mietintö vanhempainvapaajärjestelmän kehittämisestä valmistui maaliskuun alussa. Työryhmä on tarkastellut laajasti koko perhevapaajärjestelmää, johon kuuluvat vanhempainvapaat ja muut pienten lasten hoitovapaat. Työryhmän lausunto ei sisällä varsinaista esitystä vanhempainvapaajärjestelmän kehittämisestä, mutta se hahmottelee kolme kehitysmallia. Vanhempainvapaajärjestelmän kehittäminen on tärkeää, sillä se vähentää naisten syrjintää työhönotossa, tukee...

Sirkka-Liisa Anttila: Uhkaako eduskuntavaaleissa tasa-arvon takatalvi? Naiset, äänestäkää naisia! Tiedote. Julkaistu: 12.04.2011 klo 14:09 - Naisjärjestöjen Keskusliitto http://www.epressi.com/go/3511.html Enemmistö kansanedustajista ja eduskuntavaalien ehdokkaista on aina ollut ja on nytkin miehiä. Tilastokeskuksen mukaan tämän kevään vaalien ehdokkaista on miehiä 1412 (61 %) ja naisia 903 (39 %). Näissä vaaleissa...

 Philomela kuoro avasi Helsingin yliopiston juhlasalissa pidetyn Naistenpäivän juhlan unohtumattomalla esityksellään. Kuoro esitti kappaleet Minne kauneus katosi ja Pauhaava sydän. Varsinaisen luento-osuuden avasi Helsingin yliopiston rehtori Ulla-Maija Forsberg, joka käsitteli naistenpäivää ja naisia sekä historiallisessa kontekstissa että nykypäivän tasolla. Hän pohti tasa-arvon merkitystä sekä tasa-arvon...

  Tervetuloa juhlimaan satavuotiasta naistenpäivää tasa-arvotorille Helsingin rautatieasemalle 8.3.2011  klo 11.30–15.30! Naisjärjestöjen Keskusliitto, Helsingin kaupungin tasa-arvotoimikunta sekä lukuisat tasa-arvotyötä tekevät järjestöt esittelevät toimintaansa rautatieaseman postihallissa. Laiturialueella tervehditään Helsinkiin saapuvia kukkien, musiikin ja runonlausunnan voimalla. Elielinaukiolla heti aseman ovien vieressä NYTKIS ry esittelee toimintaansa ja eri puolueiden naisehdokkaita sekä...

”Kun tytär on kunniallinen, hän on isänsä tyttö, kun häntä syytetään kunniattomaksi, hän on äitinsä kasvattama” – Nasima Razmyar Kunniaan liittyvä väkivalta on perheen tai suvun piirissä tapahtuvaa kunnianormien puolustamiseen liittyvää väkivaltaa. Väkivallan muotoja ovat liikkumisen, harrastusten tai sosiaalisten suhteiden rajoittaminen, pukeutumiseen puuttuminen, pakkoavioliitot ja äärimmillään...

"Koulutus on paras tapa muuttaa maailmaa”, sanoi kansainvälisessä Helvi Sipilä –seminaarissa New Yorkissa torstaina 24.2. puhunut ministeri Stefan Wallin. Seminaarin aiheena oli naisten ja tyttöjen pääsy koulutukseen. Wallin korosti, että hyvä koulutus merkitsee myös parempia työllistymismahdollisuuksia ja parempia ansioita. YK:n uuden tasa-arvojärjestön UN Womenin apulaisjohtaja Joanne...

STM tiedote 24.02.2011 Ministeri Wallin: Tyttöjen koulutuksella on suuri taloudellinen merkitys "Uskon vahvasti, että investoinneilla tyttöjen ja naisten koulutukseen on kerrannaisvaikutus kaikkeen kansainväliseen kehitykseen. Koulutus on ihmisoikeus ja merkittävä katalysaattori kaikessa inhimillisessä kehityksessä. Se ohjaa taloudellista ja kestävää kehitystä, vähentää lapsi- ja äitiyskuolleisuutta sekä lisää yrittäjyyttä ja...

Presidentti Tarja Halonen avasi tänään vuoden 2011 Yhteisvastuukeräyksen ja nosti puheessaan esiin tärkeän aiheen: eri-ikäisten ihmisten kohtaaman yksinäisyyden. Yksinäisyys on aihe, josta Suomessa ei paljonkaan puhuta ja ehkäpä suomalaisen kansanluonteen vuoksi odotamme jokaisen pärjäävän omillaan. Tutkimusten mukaan joka kymmenes suomalainen nuori kokee itsensä yksinäiseksi ja neljäsosa...