Pidetään huolta!

Pidetään huolta!

Presidentti Tarja Halonen avasi tänään vuoden 2011 Yhteisvastuukeräyksen ja nosti puheessaan esiin tärkeän aiheen: eri-ikäisten ihmisten kohtaaman yksinäisyyden. Yksinäisyys on aihe, josta Suomessa ei paljonkaan puhuta ja ehkäpä suomalaisen kansanluonteen vuoksi odotamme jokaisen pärjäävän omillaan.

Tutkimusten mukaan joka kymmenes suomalainen nuori kokee itsensä yksinäiseksi ja neljäsosa nuorista kertoo, että heillä on vain yksi läheinen ystävä.  Suomalaisista vanhuksista vajaa kolmannes potee yksinäisyyttä ajoittaisesti ja 4 – 5 % jatkuvasti. Vanhuksilla yksinäisyyden on todettu edistävän muistin heikkenemistä ja lisäävän laitoshoitoon joutumisen riskiä. Yksinäisyyttä kokevat myös työikäiset, mutta tarkkoja tietoja kyseisen ryhmän kokemasta yksinäisyydestä ei ollut saatavilla.

Yksinäisyydellä tarkoitetaan ihmisen kokemaa tunnetta siitä, että hän ei ole tyytyväinen ihmissuhteisiinsa tai ettei hänellä ole niitä ja kyseessä on jatkuva tilanne. On luonnollista, että ihmiset kokevat yksinäisyyden tunteita silloin tällöin. Tällaisia tunteita voi esiintyä etenkin avioeron, kuoleman tai paikkakunnalta muuton yhteydessä. Yksinäisyyttä voi lievittää esimerkiksi harrastusten, kerhojen, matkustelun, retkien tai tukihenkilöiden avulla.

Jokainen meistä voi auttaa toista pienillä teoilla ja ystävällisillä sanoilla. Pidetään tämä mielessä ja piristetään naapurin, tutun, ystävän, isovanhemman tai kadulla vastaan tulevan päivää tervehdyksellä tai vaikkapa iloisella hymyllä. Pienellä eleellä voi olla yllättävän iso merkitys!

.

.