Viikonnainen 52

Viikonnainen 52

Arjesta irrottautuminen ja rentoutuminen käy itseltäni helpoiten ulkoilmassa luonnon ääressä. Jo lyhyt siirtymä kaupungista metsään virkistää mieltä ja kehoa, ja joskus pelkkä maastoretkien suunnittelu antaa lisäenergiaa arkeen.

Erästelyn lisäksi rentoudun musiikin parissa kuuntelijana ja soittajana, ja myös liikunta kuuluu jokapäiväisiin harrastuksiin. Mieluinen työpaikka luo pohjan arjen jaksamiselle eikä ystävien ja perheen merkitystä voi liikaa korostaa.

Hetket läheisten kanssa, onnistunut juoksulenkki, hyvä työyhteisö, tulien ääressä istuskelu, hauska vitsi, hyvät soittotreenit: minun hyvinvointini ja onnellisuuteni koostuu pienistä asioista.
Kaisu Leinonen on kulttuurituottaja (amk) ja erä- ja luonto-opas, joka työskentelee tällä hetkellä Ilosaarirock-organisaatiossa Joensuussa. Erätouhut kulkevat mukana harrastuksena, mutta haaveena olisi ansaita joskus leipänsä luontoelämysten tuottajana.

.

.